Yhdistys
Rotos ry. on keväällä 2003 perustettu oululainen elävän musiikin yhdistys. Rotos toimii paikallisen elävän musiikin edistäjänä ja kehittäjänä sekä musiikin harrastajien ja kulttuurikentän välisenä linkkinä. Yhdistys tukee musiikkiharrastustoimintaa, tarjoaa bändeille esiintymismahdollisuuksia ja vuokraa soittotiloja. Rotos haluaa elävöittää kaupungin live-musiikin tarjontaa etenkin vuoden hiljaisempina aikoina.
Toiminnallaan yhdistys haluaa tarjota laadukasta palvelua oululaisen musiikin esittäjille ja kuluttajille. Yhdistyksen vuotuisia tapahtumia ovat esimerkiksi Pikipop, Rotosrock ja Rotos loves Paskis -minifestivaali. Lisäksi Rotos ry järjestää pienempiä klubitapahtumia ja on mukana Oulun taiteiden yön toteuttamisessa.
Hallitus
Puheenjohtaja Marjaana Annala
Varapuheenjohtaja Sami Sankilampi
Rahastonhoitaja Jani Haapakoski
Sihteeri Joonatan Hamari
Emma Puttonen (tiedotusvastaava)
Sanna-Mari Annala (jäsen- ja kalustovastaava)
Inka Koutaniemi
Leena Häggman
Maija Romu
Matti Palojärvi
Varajäsenet
Anssi Hautamäki (digikonsultti)
Jarmo Elsilä
Jukka Ruottinen
Juuso Haarala
Pekka Heinonen
Taina Ronkainen
Jäsenyys
Rotoksen jäsenmaksu on 5 eur/vuosi. Maksu suoritetaan tilille FI23 4744 0010 0295 47. Merkitse viestikenttään seuraavat tiedot: nimi, kotipaikkakunta, sähköposti ja postiosoite. Mikäli sinulla on kysyttävää jäsenyydestä, laita sähköpostia osoitteeseen info@rotos.fi.
Jäsenenä saat mm. seuraavat edut:
- alennuksia Rotoksen tilaisuuksien lipuista (tapahtumakohtainen)
- 20% alennus Maija Romun fysioterapiasta, hieronnasta ja pilatesohjauksista Oulun Kiropraktiikka ja fysioterapiakeskuksella
- alennus yhdistyksen valo/PA-kaluston vuokrahinnasta
- oikeus tehdä esityksiä hallitukselle
- mahdollisuus päästä toimimaan yhdistyksen tapahtumissa
- ennen kaikkea olet jäsenenä edistämässä oululaista kulttuurielämää