Rotos rakastaa Musixinea

musixine_posteriRotos järjestää 22.–23. maaliskuuta yhdessä elokuvafestivaali Musixinen kanssa klubi-iltoja 45 Specialissa. Rotos loves Musixine -nimellä kulkevat iltamat aloittaa perjantaina aiemmin Neufvoinina tunnettu NEØV. Helmikuun alussa debyyttialbuminsa julkaissut yhtye esittää kaunista ja maalailevaa pop-musiikkia. Lippu keikalle maksaa 7,5 euroa, minkä päälle tulee narikka.

Lauantaina puolestaan jätetään Oulun osalta jäähyväiset Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo -kokoonpanolle. Ennen yhtyeen keikkaa samaisessa ravintolassa on mahdollista seurata klo 20.00 alkaen Unien savonlinna -dokumenttielokuvaa, jossa käydään läpi mm. Kolmannen Maailmanpalon syttymiseen johtaneita tapahtumaketjuja. Elokuvaan on vapaa pääsy, sen sijaan keikalle liput maksavat 7,5 euroa + narikka.

Musixine rakastaa Rotosta sen verran paljon, että festivaali tarjoaa hienon alennuksen yhdistyksen jäsenille. Rotoksen jäsenkorttia vilauttamalla saa kaksi lippua yhden hinnalla Valvesalin ja Studion näytöksiin, eli 6 eurolla kaksi leffaa. Alennus on henkilökohtainen, yksi lippu/näytös.

Makiaista!