Kesäkauden avausviikonloppu 7.-8.6.2013

Rotos ry avaa kesäkauden kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kahden tapahtuman voimin.  Perjantaina 45 Specialissa nähdään kaksi maan mainiota duoa, kun Dimi sekä Olli PA valtaavat lavan Jesse Heikkisen kitaroidessa.

Tapahtumassa on mahdollisuus liittyä Rotos ry:n jäseneksi, ja jo jäseneksi liittyneet voivat lunastaa toimintakauden 2013 tarran jäsenkorttiinsa. Kortti ei olekaan turha kapistus, sillä sen avulla saat merkittäviä etuja muun muassa 45 Specialissa. Tulehan juttelemaan, niin kerromme toiminnastamme lisää.

Lauantaina meno sen kuin yltyy: Rotos ry järjestää jäsenistölleen perinteiset kesäjuhlat Hietasaaren Veljeskodilla.

Illan ohjelmassa on saunomista, grillihommia, pelailua, svengailua, kelailua, relailua, livemusaa, levymusaa ja kaikenmoista muuta syntisen ihanaa puuhastelua.

Tapahtuma on yksityistilaisuus yhdistyksen jäsenille. Uusia jäseniä otamme avosyleilyyn, joten liityhän mukaan, vaikka Veljeskodin portilla. Tarjoilemme Pyhiksen legendaarista perunasalaattia ja vähän muutakin suolukkaa, mutta ottakaahan toki eväksiä mukaanne sekä pyyhe, mikäli suihkutteluhommat saunan ohessa maistuvat.